Varastoida vai myydä?


Kun tavaraa on kertynyt kaappeihin ja siitä pitäisi päästä eroon, on hyvä miettiä mikä olisi paras tapa jatkaa niiden elinkaarta. Tapoja on tietysti monia, mutta toivottavasti roskiin heittäminen on yksi niistä viimeisistä. Ensisijaisesti tulee tietenkin miettiä tullaanko tavaraa tai tavaroita koskaan tarvitsemaan uudelleen. Jos kyseessä on esimerkiksi lastenrattaat, eikä perheenlisäystä ole odotettavissa, kannattaa tällaiset tavarat lähtökohtaisesti laittaa kiertoon joko myymällä tai lahjoittamalla. Jos taas kyseessä on esimerkiksi jalkalamppu jota on aikanaan hartaasti metsästetty turuilta ja toreilta, mutta joka juuri nyt ei sovikaan huoneistoon jotta lapsille saataisiin enemmän leikkitilaa, voi olla järkevää varastoida lamppu tulevan varalle. 

Toinen tapa tarkastella asiaa voi olla esimerkiksi kustannusten laskenta. Oletetaan että teet kerran vuodessa laskettelumatkan ja tarvitset sitä varten varusteet. Ostaessasi ne maksavat 500e ja saat ne matkan jälkeen myytyä esim. 250e hintaan. Näin kustannus laskettelutarvikkeista on 250e. Jos taas haluat pitää sukset pidemmän aikaa, ja varastoit ne vuodeksi 1,5m2 Tokko Vuokravarastoon on vuotuinen varastoinnin kustannus 59e x 12kk = 649e. Näin ollen vuoden aikana osto ja myynti olisi ollut järkevämpää, sillä kokonaiskustannus sinulle oli 500e - 250e = 250e kun taas vuokratessasi varaston se olisi ollut 500e + 649e = 1149e. Toki varusteista saa vuoden jälkeenkin myydessä rahaa, mutta pitäessämme esimerkin yksinkertaisena oletetaan että arvo on 0. Joka tapauksessa varastoiminen tällaisessa tilanteessa tulisi kalliimmaksi. Mutta entä jo jos tarkastellaan asiaa pidemmällä aikavälillä, koko perheen voimin ja harrastuksia onkin laskettelun lisäksi myös golf? 

Otetaan tarkasteluun tilanne, jossa aika on 5 vuotta ja perhe koostuu 2 aikuisesta sekä 2 lapsesta. Oletetaan että aikuisten varusteet maksavat 500e/laskettelusetti ja lasten 300e/laskettelusetti. Sama juttu golfvarusteiden kanssa. Aikuisten seteistä saa edellisen esimerkin mukaisesti 250e ja lasten seteistä 150e. Osto ja myynti 5v aikajaksolta näyttää seuraavalta: 

  • Osto kaikki varusteet (4 x 500e + 4 x 300e) = 3200e
  • Myynti kaikki varusteet (4 x 250e + 4 x 150e)  = 1600e
  • Kokonaiskustannus varusteista/vuosi = 1600e
  • Kokonaiskustannus varusteista/5 vuotta = 8000e

Sama tilanne, mutta tällä kertaa varusteet varastoidaan Tokko Vuokravarastoon 5v ajaksi. 

  • Osto kaikki varusteet = 3200e
  • Varastointi kaikki varusteet 1v = 649e
  • Varastointi kaikki varusteet 5v = 3481e
  • Kokonaiskustannus varusteista/5 vuotta = 6681e

Tässä jälkimmäisessä tapauksessa varastointi tuleekin edullisemmaksi. Lisäksi 5 vuoden jälkeenkin varusteilla on arvoa, joten jos ne halutaan siinä vaiheessa myydä tulee varastointi itse asiassa vieläkin kannattavammaksi. Lisäksi säästyy aikaa kun joka vuosi ei tarvitse ostaa ja myydä uusia varusteita ja lisäksi varastossa voi säilyttää muutakin tavaraa. 

Esimerkillä halutaan osoittaa se, että mitä pidempään ja mitä enemmän tavaroilla on käyttöarvoa, sitä järkevämmäksi niiden varastoiminen muodostuu. Myös meidän arvoihimme kuuluu ehdottomasti kestävämmän kehityksen tukeminen ja suosimme ostamaan laadukkaita, pitkäikäisiä välineitä jolloin säästetään luontoa ja ajatellaan pitkäjänteisemmin. Aina se ei ole mahdollista, mutta useimmiten kyllä. 

>>> VUOKRAA TOKKO VUOKRAVARASTO TÄSTÄ <<<

 


Jätä kommentti